Someronvuoren etelälaidalla
Olemme tulleet Hausjärven kunnan puolelle Ancylus-tasanteelle, jonka edessä näkyvät Kolmilammit. Ancylus-tasanne on muinainen rantamuodostuma, joka syntyi viimeisen jääkauden jälkeisen Ancylusjärven aikana n. 8900–7200 eaa. Ancylusjärvi oli nykyistä Itämerta edeltänyt järvivaihe Itämeren altaassa. Tasanne on muodostunut entisen vedenpinnan tasolle, kun järven aallokko kulutti maaperää ja kerrosti sedimenttejä.
Kolmilammit ovat suppalampia, jotka saavat vetensä pohjassa olevista lähteistä. Lammet ovat korkeudeltaan 85 mpy. Tällä korkeudella on Janakkalassa monia lähdelampia tai supanpohjia. Perimätiedon mukaan läntisimmästä lammesta, Valkeelammesta, olisi otettu sammasvettä ja siitä olisi löydetty paljon rahaa.
Kolmilammien takana on matalahko Kolmilamminmäki. Mäen takana Puujoki tekee jyrkän mutkan harjun kohdalla. Joessa on kaksi koskeakin, Sulavankoski ja Pajukoski.
Puujoen eteläpuolella on laaja suppa, Turkaanjärvi, joka on nykyään umpeenkasvanut. Sen takana ja
sivulla on jälleen harjumaastoa, joka jatkuu Hausjärven kirkolle ja edelleen ensimmäiseen Salpausselkään asti.
Latumajan luontopolku 1984
Alkuperäisellä luontopolulla on tällä samalla paikalla sijainnut rasti, jonka otsikkona on ollut Someronvuoren etelälaidalla, kunnan rajalla. Rasti on ollut numeroltaan 7.